keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Laiska sisustaa ruoalla

Vissiin jo kotoa perittyä on se, etten ole koskaan jaksanut innostua kaiken maailman sesonkisisustuksista. Toki tähän ikään mennessä on kaappeihin kertynyt joulupukkeja ja kanoja ja vappuhuiskia, mutta usein käy niin, ettei mitään teemakoristusta ei tule kaivettua esille.

Lapsen ollessa pieni ei tarvinnut kaappeja kaivella, kun ihan pyytämättä hoitivat päiväkoti ja koulu kunniakkaasti teemakoristukset! 

Vaan enää ei lapsi askartele. Äiti saa ihan vapaasti koristella - tai olla koristelematta. 

Täksi pyhäksi tämä laiska kodinhengetär pikapikatuunasi kodin pyhätunnelmaan tyhjentämällä yhden pipokoreista ja täyttämällä sen sipulikukilla ja yrteillä. Viereen heviosaston kirpakat koristukset ja siinä se on - tervetuloa pääsiäinen!


tiistai 26. maaliskuuta 2013

Tomaattiskooli

Kirsikkatomaatteja oli Prismassa tarjolla terttuineen päivineen. Jo kaupassa pystyin kuvittelemaan ne ikkunalleni lämmittelemään kelmeän kevätauringon valoon. Niin ovat nättejä, että en tiedä mahtaako niitä malttaa lainkaan syödä.


Kamalan kiva idea oli ottaa tästä asetelmasta kuva, mutta tarkemmin katsottuna kuvauskohdan olisi voinut valita vähän paremmin. Sen lisäksi että ikkuna on kauttaaltaa tasaisen harmaa ja likainen, onnistuin skoolin myös asettelemaan niin, että pikkulinnun kakkanoro näyttää valuvan suoraan tomaattikasan päälle.
Mut hei, ei se valu - noro on ulkona ja tomaatit turvassa sisällä.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Aamumyssy


Yömyssy ehkä kuulostaa paremmalta kuin aamumyssy, mutta aamumyssy näyttää paljon paremmalta. Yömyssy voi (vähän tapahtumien kulusta riippuen) tuntua hyvältä - ainakin ideana. Aamumyssy myös tuntuu poikkeuksetta hyvältä.

Meillä keitetään teetä vain viikonloppuaamuisin ja silloin sitä tehdään koko pannullinen. Yleensä juomme mustaa teetä ja jo pitkään suosikkimme on ollut Yorkshire Tea. Se on yksinkertaista ja hyvää, vie ajatukset englantilaisille nummille. Teesihtipalleron puolikkaaseen vaan irtonaista gunpowderia (saa myös pusseissa), pallero uimaan pannuun, haudutusta vähintään sen aikaa kun Hesari kipaistaan portilta - ja juoma on valmis nautittavaksi.

Jotta toisen kupillisenkin saa kuumana ja höyryävänä, astuu aamumyssy kuvaan. Myssyn on värkännyt äitini minun työpaikaltani kertyneistä kahvipusseista. Pusseista on tietysti vain myssyn kuori ja varsinaiset lämmönsäilytyshommat hoitaa sisäpuolen tukeva vanukerros (muistaakseni jostain minun vanhasta toppatakistani). Kierrätysmyssy solahtaa Teema-teekannun päälle täydellisesti ja on vielä nättikin. Siellä ne sitten lämmittelevät yhdessä: kannu ja buddha (Indiskasta ostetun teesihtipallukan vastapaino).

Iittalan tarraa en muuten kuvaa ottaessani mitenkään tarkoituksella asetellut tuohon keskelle - saittuipa nyt vaan olemaan siinä.