keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Kahdeksan tuntia kotimaanmatkailua

Yhdessä päivässä ehtii matkailla ja nähdä maisemia yllättävän paljon, jos vaan takamus - ja pörssi - kestää.

Viikonloppu vietettiin jazzaamassa Porissa, tosin meidän seurueemme jazzannos sisälsi ainostaan piknikviltillä aidan yli kuunneltuja kaukosointuja. Totutusta poiketen kotimatka päätettiin tehdä kiertoteitä. Ensin poikettiin pikaisesti Luvialla, sieltä ajeltiin Uuteenkaupunkiin ja edelleen Turun kautta Tammisaareen. Uusikaupunki ja Tammisaari hyötyivät pysähdyksestä ruokailun verran. Bensaa taidettiin tankata Paimiossa. Jossakin Vehmaan paikkeilla meistä otettiin valokuva, ja nyt odotellaan jännityksellä minkä verran kiva kuvamuisto maksaa...

Uudenkaupungin Bonk-museossa kuuntelimme totisina tarinaa Pär Bonkin perustaman multiglobaalin teollisuusjätin kirjavista vuosista.



Suosittelen: http://www.bonkcentre.fi/p0_fin.htm

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Kiitosh

Olipas eilen hauska ilta. Kiitos seurasta!

Jälleen kerran oli eilen koolla mukavia ihmisiä. Syötiin hyvää ruokaa ja nautittiin virvokkeita. Edes illalla alkanut sade ei saanut tunnelmaa latistettua. Mainio markiisi pelasti kastumiselta ja iltaa voitiin jatkaa ulkosalla. Kerran vaan on kesä!

Suosittelen lämpimästi terassimarkiisia kaikille sade- ja/tai aurinko suojaa kaipaaville.
http://www.sunsystems.fi/fi/tuotteet/markiisit/markiisi_yleista.html

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Peltivauva

Meille tuli uusi vauva torstaina. Painoa 2700 kiloa, pituutta lähemmäs viisi metriä ja voimaa kuin pienessä kylässä. Mutta tosi hiljainen, syö vähän kokoonsa nähden ja on tosi vähäpäästöinen. Mitäpä sitä voisi äiti enää muuta toivoa.

Meidän uusi vauva on auto. Punainen, ihana uusi menopeli, jolla kauppareissut ja sukuloinnit hoituvat näppärästi. Torstai-iltana tosin ajeltiin ihan vaan huvin vuoksi, silkasta ajamisen ilosta.


Kaikkien hienouksien opettelussa menee varmaan vielä jonkin aikaa, mutta eteenpäin mennään, ja taaksekin.